keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Ei vielä sittenkään...


Maanantai-iltana laskeskeltiin remontin kaikki kustannukset yhteen ja viivan alle jäävä summa sai minut melkein pyörtymään. Luulin, että meillä on säästössä tarpeeksi rahaa, mutta nyt näyttää pahasti siltä että eipä olekaan. Joten jos ei nyt viikon sisällä voiteta lotossa, niin joudutaan laittamaan jarrut pohjaan remonttisuunnitelmien osalta ja jatkaa säästämistä vielä varmaan vuoden ajan. Auton vaihto vuoden vaihteessa vei aika ison siivun meidän remonttibudjetista, mutta eipä sille mitään voi kun edellinen auto oli leviämässä alle. Harmittaa ihan todella paljon, mutta eipä siinäkään olisi mitään järkeä, että vedettäisiin talous liian tiukalle ihan vain sen takia, että minä haluan uuden keittiön heti ja nyt.

Hyvä puoli tässä on se, että nyt me tiedetään jo hyvissä ajoin mitä kaikkea tulee ottaa huomioon remontin yhteydessä. Esimerkiksi vuoden vaihteessa voimaan tullut säännös, että kaikkien alle 1994-luvulla rakennettujen asuntojen yhteydessä tehtävässä perusteellisessa remontissa on tehtävä asbestitutkimus. Tässä tapauksessa kun me asukkaina olemme tekemässä remonttia, joudumme tuon tarkastuksen itse maksamaan. Jos remontti on taloyhtiön puolelta, meidän ei itse sitä tarvitse tuolloin maksaa.

Toki voisimme halutessamme venyttää taloutta niin, että saisimme keittöremontin tehtyä, mutta tuolloin meillä ei varat riittäisi koko asunnon lattiaremonttiin. Haluamme kuitenkin, että koko asunnossa on samanlaiset lattiat ja ne vaihdetaan kerralla. Lisäksi meidän eteiskaapin ja makuuhuoneessa olevan vaatekaapin alla ei ole parkettia, joten kun teemme lattiaremontin, menee nuo kaapit myös vaihtoon ja rahat ei riittäisi ostamaan uusia kaappeja tilalle. Minä voisin ihan hyvin syödä puuroa ja sen eri variaatioita seuraavan vuoden ajan saadakseni tuon remontin heti aikaiseksi, mutta tulee muistaa, että tässä taloudessa asuu kolme muutakin nälkäistä suuta, jotka ovat eri mieltä asiasta. 

Mies yritti eilen piristää minua sanomalla, että nyt sinulla on vuosi aikaa suunnitella remonttia. Totesin pettyneenä vain, että se on jo suunniteltu etten sitä enää lähde muuttamaan. Äsken kuitenkin tajusin, että minulla on tämän keittöhössötyksen yhteydessä unohtunut eteisen suunnittelu kokonaan. Siispä aion ottaa sen suunnitteluprosessin nyt seuraavaksi projektikseni ja vuoden päästä kun meille tulee koko kämpän täydellinen remontti, on eteissuunnitelmakin jo valmis! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti