sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Sunnuntai-illan rituaalit ja podcast-suositus.


Viimeinkin kotona! Vietiin viime viikonloppuna koirat appiukolle hoitoon ja hypättiin lentokoneeseen suuntana ihana Lissabon. Olen pitkään halunnut käydä Portugalissa ja Lentodiileistä löysimme hyvät tarjoukset muutaman päivän pituiselle kaupunkilomalle. Koirat on nyt haettu takaisin kotiin ja minulla on tämä ilta aikaa valmistautua arkeen ja maanantaihin. Minulle on tullut sunnuntai-iltoihin tapa, jota olen toistanut jo pitkään ja jota ilman koko seuraava viikko on jotenkin erityisen hankala ja vaikea. Tuohon tapaani kuuluu tietynlainen valmistautuminen seuraavan viikon työviikkoon. 

  • Teen arkiruoan alkuviikoksi valmiiksi. Yleensä arkisin syömme pata- tai laatikkoruokia, jotka riittävät pitkälle viikkoon. Yleensä en jaksa tai ehdi tehdä arki-iltaisin kunnollista kotiruokaa, joten valmistan sunnuntai-iltaisin arkiruoan valmiiksi.
  • Silitän pesusta tulleet vaatteet kerralla kaikki, että viikolla aamuisin voin vain vetäistä päälle vaatteet kaapista suoraan ilman että niitä siinä vaiheessa tarvitsee enää silitellä. Jos tämä vaihe jää minulta hoitamatta, niin minulle menee helposti koko seuraava viikko pilalle tämän takia. Aamuisin en mitenkään jaksa tekemään minkäänlaista vaatehuoltoa ja jos ei vaatekaapissa ole yhtään silittämätöntä paitaa tai mekkoa, niin siitä päivästä ei tule hyvä päivä. Minulla on tapana vaatteiden silityksen yhteydessä kuunnella yleensä podcasteja. Tänään kuuntelin Radio Helsingin Naisen Kengissä-podcastia, jossa Maria Veitola haastattelee Jenni Pääskysaarta ja Hanna Sumaria aiheena: "Naiset puukottavat toisiaan selkään työelämässä". Aiheena tämä on todella mielenkiintoinen ja tässä podcastissa oli todella hyvää monipuolista keskustelua asiasta. Suosittelen kuuntelemaan! 
  • Lasken kylpyammeen täyteen lämmintä vettä kylpyvaahtoineen. Pesen hiukset pitkän kaavan mukaan, levitän hiusnaamion hiuksiini vaikuttamaan kylvyn ajaksi ja kasvoille laitan kasvonaamion. Laitan Spotifysta rentouttavaa musiikkia soimaan, suljen silmät enkä mieti mitään. Olen vain. Lillun kylpyvedessä hoitavien naamioiden helliessä päänahkaani, hiuksiani ja kasvojeni ihoa ja musiikin helliessä sieluani. Joskus jätän jopa musiikin pois ja olen vain hiljaisuudessa. Tämä on ehdottomasti sunnuntai-illan rituaalini lempiasia. Olla vaan, hemmotella itseäni kauneushoidoilla ja rentoutua.
  • Laitan lenkkivaatteet valmiiksi aamulenkkiä varten. Aamuisin heti herättyäni vien  nimittäin koirat lenkille miehen vielä nukkuessa. Kun lenkkivaatteet on valmiiksi laitettuina aamulla, en kolistele niin paljon ja pääsen nopeammin ulos raittiiseen ilmaan lenkkeilemään koirien kanssa. 
  • Ennen nukkumaanmenoa juon vielä kamomillateetä, luen kirjaa ja laitan herätyskellon soimaan aamuksi. 

Miten sinä valmistaudut sunnuntai-iltaisin arkeen? 

12 kommenttia:

  1. Seurasinkin matkakuumeen kourissa instasta sun reissua ja myönnän, vähän kateellisena. ;) Ihania kuvia laitoit! Vihreä tee ja musiikki kuuluu mun rutiineihin, ja smoothien pyöräytän myös yleensä valmiiksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Outi! Oli kyllä ihana reissu ja suosittelen Lissabonia mikäli kaupunkiloma kiinnostaa :) Mä voisin myös alkaa tekemään smoothien illalla valmiiksi.

      Poista
  2. Ja piti vielä sanoa, että ihana tuo lamppu.

    VastaaPoista
  3. Sunnuntaina minä edelleen vain lepään ja seikkailen. Harvoin valmistaudun viikkoon mitenkään erikoisemmin.

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, että joku jaksaa noin tunnollisesti. Meilläkin kyllä tehdään arkena ruokaa niin, ettei sitä tarvitse joka ilta tehdä lisää, mutta tuo silitys kyllä vaatisi multa aikamoisia ponnisteluja. Huh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään silittämisestä ja se on oikeastaan ainoa tekeminen kotona, jonka yhteydessä maltan kuunnella podcasteja :)

      Poista
  5. Kuulostaa hyviltä rutiineilta. Itselle merkkaa jo paljon, jos jaksan ladata kahvinkeittimen ja lohkoa lapselle aamuksi hedelmät kaappiin.. :D Silitys on jo ihan huippua, vau!

    VastaaPoista
  6. Itse en valmistaudu mitenkään kummallisesti. On tavanomaista että se menee hyvin pitkälti työn merkeissä. Näin ollen sunnuntai on mulle päivä missä muutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedän mistä puhut :) Olen työskennellyt edellisissä duuneissa monta vuotta kaupan alalla ja viikon päivällä ei juurikaan ollut väliä, kun kauppa oli auki joka päivä.

      Poista