sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Vahinkolöytö unenpöpperössä.




Takana on rankat kaksi viikkoa, joten tämä viikonloppu on pyhitetty kotoilulle, rentoutumiselle ja akkujen lataamiselle. Eilinen vietettiinkin kotona lähinnä Netflixin parissa herkutellen karkkipäivän mässyillä ja uunitortilloilla. Lauantaipäivän ohjelmassa oli myös päikkärit päivällä, illalla aikaisin nukkumaan ja aamulla herätys ilman herätyskelloa. Ennen aamukahvia käytin koirat aamulenkillä tihkusateessa. Ilma oli kuitenkin melko lämmin, joten kovin piristävää vaikutusta ei tuosta aamulenkistä tänä aamuna saanut, sillä olisin toivonut vähän kylmempää ja pistävämpää ilmaa, jolloin herää aamuun tehokkaammin. 

Kotiin tultua kuivasin koirat ja suunnistin Jura-kahvikoneelle, joka ostettiin kesällä Stockmannilta. Laitoin koneeseen virrat, kupin alle ja painoin jotenkin vahingossa (kärsimättömänä) kahvipainiketta nopeasti peräkkäin kaksi kertaa. Näytölle ilmaantui teksti: ” 2 cups of coffee”. Silmäni lävähtivät auki ja katsoin konetta suu auki. Onneksi minulla oli iso lattekuppi alla, joten kun kaksi kuppia kahvia alkoi valumaan koneesta, myhäilin vain tyytyväisenä tästä uudesta löydöstä Juran koneesta. En tiennyt, että kaksi kertaa nopeasti klikkaamalla painikkeesta saa kerralla tuplakoon kahvia. Täydelllistä! 

Olin niin innoissani asiasta, että pakko oli tulla heti kirjoittamaan tästä! Kierrätin vanhoja kuvia tähän postaukseen, sillä kameran akku oli tyhjillään eikä suostunut yhteistyöhön kanssani, mutta ei kai se haittaa. Tällä kertaa näin. Tänään tuplakahvin nautittuani suuntaan kirja- ja viinimessuille Messukeskukseen. Onhan tässä jo yksi päivä hengailtu sohvalla telkkarin edessä mitään tekemättä ja kirjamessuilla on aina kiva käydä! 


Postaus sisältää affiliatelinkkejä.

10 kommenttia:

  1. Itse meinaan olla tänään kotona vain, katsella NEtflixiä, neuloa sukkaa ja parannella oloa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tekee välillä hyvää olla vaan. Toivottavasti olosi paranee pian :)

      Poista
  2. Todella hyvä löytö. Ja hyvä kahvikone muuten. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kahvikone on minun aamujen pelastaja! On ihanaa saada aamulla paahdettua kahvia vain nappia painamalla ;)

      Poista
  3. Täällä on tänään ohjelmassa telkkaa ja herkkuja :) Kivannäköinen kahvikone!

    VastaaPoista
  4. Hei, hankimme viikko sitten Juran kahvikoneen (vuosien haaveilun ja harkinnan jälkeen). Ja kyllä kannatti! Tuoretta, hyvää kahvia aina kun haluaa. Opettelen vielä kaikki koneen puhdistuskuviot huolella. Ja testaan josko meidänkin kone tottelee tuota tuplaklikkausta :-) t. Sanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sanna! Onnittelut hyvästä päätöksestä kahvikoneen valinnassa :) Kannattaa tosiaan opetella puhdistus huolella, niin ei mene kone pilalle sen takia. Minä yleensä iltaisin putsaan koneen "jätökset" ja isommat puhdistukset kone ilmoittaakin kun niiden aika on.

      Poista
  5. Hienon näköinen, harmi etten juo kahvia. :D

    Taru
    stuffabout.fitfashion.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhah! Kiitos :) Saa tuosta myös kuumaa vettä teehen ;)

      Poista