sunnuntai 25. kesäkuuta 2017

Viimeisiä viedään!


Meidän juhannus vietettiin kotona työleirissä maalaten seiniä ja kattoa. Vanhasta vaatekaapista oli jäänyt kattoon jälki ja revittiin myös irti vanhat ikkunaverhot katosta, joten katto kaipasi kipeästi maalia niin olohuoneessa kuin makuuhuoneessakin. Samalla korjattiin olohuoneen seinien saamia kolhuja ja pistettiin uudet maalikerrot seiniin. Myös eteisen seinä ja makuuhuoneen pari seinää siistittiin. Aina kun teki jotain pientä remonttia, niin matkan varrella huomasi, että tuokin kohta pitää korjata. Nyt on sitten koko kämppä remontoitu kylpyhuonetta lukuunottamatta. Aikaisemmin tällä viikolla saatiin myös olohuoneeseen vinyylilankku lattiaan, joten nyt meillä on kaikkialla asunnossa samanlainen lattia. On se vaan niin hieno :) 

Enää meiltä puuttuu makuuhuoneen vaatekaappi ja eteisen kaappi. Ne on tilattu ja odotetaan niiden valmistusta. Asentaja tulee asentamaan ne meille viikon päästä. Sitten se olisi siinä. Pääsiäisen jälkeen aloitettu remontti vetelee viimeisiään ja pikkuhiljaa alkaa jo turnausväsymystä olla ilmassa. Lopputulos ilahduttaa joka päivä ja ollaan tosi tyytyväisiä mitä ollaan saatu aikaan. Kunhan saadaan kaapit asennettua ja niihin kuuluvat tavarat paikoilleen, alkaa sisustaminen. Sitä vaihetta tässä ollaan jo odoteltukin, mutta ensin lomaillaan hieman ja vedetään henkeä. Juhannus tuli ja meni, mutta onneksi viikon päästä alkaa loma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti