Interior. Lifestyle.

Monday, December 26, 2016

Joulufiiliksiä



Nyt jos olisin kaukaa viisas ostaisin joulualesta ensi jouluksi valmiiksi jouluneuleita koko perheelle, sillä ilmeisesti nämä jouluneuleet on nyt kovin trendikkäitä. Tänä vuonna vietimme joulun Turussa vanhempieni luona ilman trendikkäitä jouluneuleita. Lauantaiaamuna lähdettiin ajamaan pakoon kaatosadetta Helsingistä ja 30 kilometriä ennen Turkua alkoikin aurinko paistaa. Perillä meitä odotti valmis riisipuuro ja televisiosta joulurauhan julistus. Mies sai mantelin puurosta ja sitä myöten sai esittää toivomuksen. Minä olisin toivonut valkoista joulua, mutta mies ilmeisesti toivoi jotain ihan muuta, sillä lunta ei satanut koko viikonloppuna.

Illalla sisko saapui miehensä ja koiransa kanssa syömään jouluateriaa ja lahjoja availemaan. Me oltiinkin oltu todella kilttejä, sillä saatiin toivomamme harmaat pellavalakanat joululahjaksi. Äiti oli kuuleman mukaan metsästänyt niitä pitkin Turkua ja napannut viimeiset paketit ostoskoriinsa Finlaysonin myymälässä. Ilmeisesti moni muukin on tänä vuonna saanut joululahjaksi harmaat pellavalakanat mikä on tietysti iloinen uutinen lakanakauppiaille ja meille uusien lakanoiden omistajille.

Joululahjapaketeista paljastui myös Moimoin korvikset, suihkugeeliä ja body lotionia, Tonfisk Designin Milk & Sugar Set, Airamin termari ja Riitta Jalosen Kirkkaus-kirja. Koirat sai molemmat omat uudet pallot ja herkkuja. Mies sai myös viskiä ja vaatteita. Airamin termari oli itseasiassa miehen joululahja ja minä yritän tässä nyt olla omimatta sitä itselleni. Termari on ollut meillä pitkään ostoslistalla ja se tulikin joululahjana ihan pyytämättä! 

Tämä päivä on mennyt kotiin päästyämme nenä kirjassa kiinni. Ensi vuodelle olen jo listannut 25 kirjaa, jotka haluan lukea ja joululahjaksi saamani Jalosen Kirkkaus on yksi näistä kirjoista. Otin myös siskolta lainaa Mimmit 2 & 3-kirjat, sillä ne ovat jääneet kokonaan lukematta. En oikein pitänyt Mimmit (1)-kirjasta, mutta yksi ystäväni suositteli lukemaan kakkosen ja kolmosen ja kehui niiden olevan vanhaa kunnon Katherine Pancolia, missä ei taas ykkösosassa oikein oltu onnistuttu. Siispä ensi vuonna luen paljon kirjoja, pidän taukoa karkin syönnistä ja viinin lipittämisestä. Ansku kuntoon 2017-projekti alkaa viikon päästä. Sitä ennen on muutama työpäivä välissä ja aikaa syödä pois kaikki joulukarkit ja -leivonnaiset pois kaapista kummittelemasta. 

Tämän postauksen kuvituksena on kaksi tyytyväistä, väsynyttä ja maha täynnä sohvalla retkottavaa paimenkoiraa, jotka kiittävät viikonlopusta Turussa. :)

LEAVE A COMMENT

  1. Riisipuuro kuuluu meidänkin jouluaattoon, tosin mantelin unohdan yleensä laittaa sekaan. Söpöt kuvat ja tyytyväisen näköiset mallit. :D Mimmit-sarjan olen myös lukenut, hauskoja lukuhetkiä. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. En minäkään varmaan muistaisi, mutta onneksi se ei ole ollut minun vastuulla :D Kiitos! lukuhetkiä odotellessa :)

      Delete
  2. Ihania lahjoja olet saanut! Mä sain Sarpanevan padan ja kohta kokeilen pataleipää. Ihanaa vuodenvaihdetta! ❤

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos! Minä sain Sarpanevan padan vuosi sitten ja on kyllä kätevä ja kaunis pata! Hyvää uutta vuotta! :)

      Delete